Heikki+Meril%C3%A4inen+istumakuva.jpg
Heikki Meriläistä on luonnehdittu kuokan, kirveen ja kynän mieheksi. Hän oli maanviljelijä, seppä ja maanmittarin apulainen, sekä myöhemmin tunnettu yhteiskunnallinen vaikuttaja.

Suurimman innoituksensa tuo toimelias kansanmies sai lukemisesta ja myöhemmin kirjoittamisesta. Hänestä tuli myös hyvin uuttera kansanperinteen kerääjä.

Taikojen ja loitsujen Lönnrot 
 
Kansanrunousarkistossa on 4 439 Meriläisen keräämää tekstiä. Niistä on taikoja 2 940, loitsuja 903 ja arvoituksia 356. Lisäksi on taltioitu muita kansanperinteeseen liittyviä tekstejä.

Kansanperinteen keräystyö oli tehtävä niin, että oli itse mentävä tiedon ja tietäjien luo, käveltävä ja hiihdettävä, todella pitkiä ja vaivalloisia matkoja. Lisäksi oli saatava nuo salatunkin tiedon lähteet avautumaan ja puhumaan.

Heikki Meriläistä on sanottu myös taikojen Lönnrotiksi, noita kansan ikiaikaisia taikoja ja loitsuja hän hankki ja taltioi enemmän kuin kukaan toinen.

Heikki Meriläinen kirjoitti 13 oman kirjansa lisäksi ahkerasti lehtiin ja oli poliittinen vaikuttaja, ääni maaseudun ja maalaisten puolesta. Vastapuolena oli silloinkin osin ruotsia puhuva herrasväki ja muu vallasväki kotkotuksineen. 

Satakunta vuotta aikaa on vierinyt, mutta äänenpainot olivat silloinkin kuin nykypäivän politiikasta, jotkut asiatkin kuulostavat tutuilta. Nykypäivänä Heikki olisi laittanut nettikirjoituksissa bitit pölisemään, silloin suihki kynä ja posti kulki.

Usein Sotkamon ja sittemmin Paltamon mies itsekin urkeni taipaleelle. Hänet tunnettiin laajalti myös silloisissa kulttuuripiireissä, kuten Minna Canthin salongissa Kuopiossa. Helsingissä ja muuallakin hän vieraili herrojen ja poliitikkojen lukaaleissa. 

Oma kansakoulu ja rautatien linjaus

Kun Heikki päätti, että kotikylälle Sotkamon Naapurinvaaraan oli saatava kansakoulu, hän perusti koulun itse ja kustansi sen toiminnankin alkuvuosina itse. Heikki puuhasi myös maakunnan takia tärkeäksi näkemäänsä rautatietä Kajaaniin, kun jossain vaiheessa ratalinja aiottiin vetää helpompaa reittiä lännempää.

Tässäkin Heikki pani toimeksi itse ystäviensä kanssa. Hänen Kallavedessä saaresta toiseen luotaamallaan linjalla Kuopiosta pohjoiseen rautahepo kulkee nykyisinkin. Herroille piti näyttää, että kyllä siihen rata saadaan. Tästä uurastuksesta Heikkiä muistettiin pitkään hänen vanhuuden asuinpaikkansa lähellä Paltamossa olleella Heikki Meriläisen seisakkeella.

Heikin viimeinen leposijakin on Paltamossa, historiallisen kuvakirkon kauniilla hietakankaalla.

***
Netistä löytyy mm. miespolvia kestävien tekijänoikeuksien takia vain osa Heikin silloisiin sanomalehtiin tuottamista kirjoituksista, sekä muiden hänestä julkaisemista uutisista ja jutuista. Aika paljon sentään löytyy.

Wuoksi-lehti kertoo 16.9.1896 , että Heikki oli ehdolla talonpoikaissäädyn edustajaksi säätyvaltiopäiville? Kaiku -lehti ehdotti, että valtiopäivämiesvaaleissa valittaisiin Kajaanin tuomiokunnan edustajaksi talollinen Heikki Meriläinen.

Alueellisesta kannatuksesta huolimatta Heikin tie kansanedustajaksi katkesi oman puolueen, maalaisliiton, byrokratiaan. Ehdokkuuspaperit myöhästyvät määräajasta, sanottiin, että vain muutamia tunteja?

Heikki rökitti paikallisia herroja Liitto-lehdessä, Pohjanmaan maalaisväestön äänenkannattajassa 30.11.1907:  "Muuten niin naurettavaa kuin koko tuo luottolaitoshomma onkin, millä aijotaan Kajaanin kihlakunnasta lopettaa hallat, nälät ja wilut, en vähintäkään tahdo kadehtia sen toteutumista. Sen kuitenkin uskallan sanoa vieläkin ja aika näyttää todeksi, että yhtään metsäkauppaa sen luottolaitoksen kautta ei tule estetyksi."

"Mitä muuta etua siitä heltiää kuin ne herrain palkoiksi esitetyt lähes satatuhatta markkaa kyllä tulevat aikanaan syödyksi ja juoduksi, samoin kuin nekin kymmenet tuhannet, mitkä Kajaanin maanviljelysseura vuosittain saa valtiolta ja joista kuitenkaan ei maanmiehille ole sanottavaa hyötyä..."

***
Liitto-lehdessä vähän aiemmin 21.11.1907 Heikki politikoi aiheinaan mm. kieltolaki, sekä maaseudun ja kaupunkilaisten eriarvoisuus. Muissa yhteyksissä Heikki heilutti sanan säilää myös sananvapauden ja kansanvaltaisuuden puolesta. Moitteita tuli, kuinkas muuten, lähinnä valtapuolueille. Heikki arvosteli maalaisten rasitteita, kuten tientekolakia, sekä pappien passauksia ja kansakoulukustannuksia.

"...talonpoika saa vieläkin valjastaa hewosensa herran eteen ja sen ruoskittavaksi mielensä mukaan. Ja että maalaiselle annetaan puolta vähemmistä tuloista veroäyri kuin kaupunkilaisille, missä herrat asuvat. Juuri kuin maalaisolot olisivat lihawampia kuin kaupunkiolot."

Puolueiden vallasta

Nykypäiväänkin sopivana oivalluksena Heikki totesi kirjoituksessaan myös, että puolueiden valta voi olla kehityksen esteenä, se estää suomalaisten sulautumista yhdeksi kansaksi.

"...muistakaamme, että me maalaiset olemme suurin tekijä Suomen kansan luvussa. Sentähden tietäkäämme, että on aivan hurja häpeä esi-isäimme muistolle, jotka ovat Suomen maan asutuksi raivanneet ja sillä raivaustyöllään koko Suomen valtiolle peruskivet laskeneet, että me heidän jälkeläisensä, emme kykene itseämme hallitsemaan ja valvomaan etujamme. Emmekö osaisi tarpeen hetkellä liittyä yhdeksi liitoksi yhtenä miehenä hoitamaan asioitamme, antamatta puolueiden niitä rämpiä mielensä mukaan."

***

Silloista maalaisliittoa puoltanut Heikki otti kirjoituksessaan tiukasti kantaa valtakunnan politiikkaan ja haikaili maaseudun väen yhtenäisyyttä. Poliittinen kielenkäyttö oli kuin nykyaikana:

"Waltapuolueet tietävät kyllä pienuutensa ja sentähden koettavat kaikin tawoin tukehduttaa ääntämme ja hajoittaa voimiamme."

Heikki arvostelee "valtapuolueita" siitä, että ne koettavat pitää Suomen kansan edelleen vuosisataisessa unessa, sietämätömissä oloissa ja laatia lakeja oman mielensä mukaan.

"Wieläkö antaisimme itseämme wetää nenästä. Antautuisimmeko wielä puolueitten sinne tänne puisteltaviksi akanoiksi, joiksi herrat meitä nimittävät. Ei, meidän täytyy oppia näkemään missä arvossa meitä suuret puolueet pitävät.

Meidän täytyy oppia tietämään, kuten sanottu, että olemme suurin tekijä Suomen kansan luwussa. Ja sentähden meidän täytyy jo ensimmäisen tulevan wuoden kuluessa oppia se, että tulewat waalit selwittävät joukostamme suurimman osan edustajia wuoden 1910 waltiopäiwille kuin mistään muista puolueista. Sellaiseen on meillä kansallinen oikeus, mutta sitä ei meille muut tee, jos emme itse sitä tee kokoontumalla yhdeksi eheäksi murtumattomaksi liitoksi."

Kielikysymyksestä

Yhä vellovaan kielikysymykseen eli ruotsinkielen asemaan Heikki otti kantaaWiipurin Sanomissa 11.4.1906. Lehden Nuorsuomalaisten kokouksesta tekemässä jutussa todettiin mm., että ruotsinkieli ei ole ainoa autuaaksi tekevä kieli. Tärkeämpi olisi oppia suuria sivistyskieliä. Ruotsinkielen perinpohjaisesta opiskelusta on hyvin vähän hyötyä suomalaisilla paikkakunnilla.

Ja tähän tuli Heikiltä käytännöllinen kommentti, kertoo lehti: "Kansankirjailija ja talokas Heikki Meriläinen huomatti siitä surullisesta seikasta, että hienot kaupunkilaiset, osasivatpa ne tai ei ruotsia, kuitenkin talonpojan taloon tultuaan käyttävät ruotsia ja talonpoika ei ymmärrä siitä mitään. Talonpojan oikeus on vaatia, että vieras käyttää talonpojan katon alla hänen kieltänsä. Jos ei niin tehdä, on se talonpojan oikeuden ja vapauden riistämistä."


Naisten asemasta

Myös naisten ja tytärten asema oli Heikin sydäntä lähellä. Hän kulki paljon maaseudulla ja kiinnitti huomiota mm: talojen tyttärien huonoon asemaan ja tilanteeseen poikien rinnalla. Ankaran työn teettämisen ja puutteellisen ravinnon vuoksi tytöt saattoivat jäädä pienikasvuiksiksi tai saavuttaa aikuisen koon vasta reilusti yli 20-vuotiaina. 

Heikin alkuperäistä tekstiä en löytänyt, mutta ainakin Tampereen Uutiset puuttuu Heikin tietoja lainaten maaseudun naisten tilanteeseen 3.9.1909. Lehden toimittaja kertoo, että tyttölapset eivät ole maaseudulla niin hyvässä asemassa kuin pojat. Tytöt laitetaankin pienestä pitäen talon töihin, mm. huolehtimaan karjasta. Kovalla työllä pienten tyttöjen terveys pilataan ja hänen kasvunsa ehkäistään.

"Kohtalo on tietysti vanhemmilla lapsilla kovempi kuin kuin nuoremmilla ja köyhäin lapsilla raskaampi kuin rikkaitten."

"Muiden muassa tunnettu kansanolojen tuntija Heikki Meriläinen kertoo esim. Itä-Pohjanmaalla nähneensä lapsiparwia, joiden ikää alla kahdenkymmenen on vaikea erottaa, niin yhtäläiset he ovat kasvultaan."

Syystä siitä kun nuorempain lasten varalle on tullut parempi hoito ja helpommat päiwät kuin wanhemmille, joiden on täytynyt retustaa siskojansa koko lapsuutensa ajan. Niinpä esim. nuorimmat seitsentoista wuotiaina owat täysikaswuisia, kun wanhimmat sitä wastoin vasta neljän tai viidenkolmatta wanhoina saawuttaisivat täysikaswuisen varren."

Lehden kirjoittaja jatkaa: " Kun useassa talossa ei pidetä kylliksi palkollisia, niin täytyy tytärten pienuudesta pitäen wielä, paitsi toisten lasten hoitamista, opetteleman ompelemiseen, karstaamisen ja muihin askareisiin. 

Warsinkin, jos tyttö ei lupaa tulla kauniiksi, niin joutuu hän kiusankappaleeksi, jonka täytyy kaikkiin joutua, kaikkiin ryhtyä ja kaikkia palvella."

Karjalassa päin talojen tyttäret piti opastaa nuoresta pitäen kaikkiin talon töihin. Jos ei tytön kauneus hurmannut kosijoita, piti tytön olla ainakin "hyvä työihminen", kykenevä kaikkiin yleisimpiin miestenkin raskaisiin töihin.

Kirjoittaja ruotii vielä monin tavoin talon tytärten asemaa, mitä hän vertaa jopa orjuuteen, mistä vain naimakauppa voi vapauttaa.Vielä silloinkin emännän kova tytön teko jatkuu, mutta talon "rahat ja jyvät" ovat visusti isännän takana.

Kaikkialla väkirikkaalla maaseudulla tilanne ei ollut naisten kannalta näin kehno. Heikin omin sanoin: Karjalassa vaimo saattoi olla selvästi talon haltija. Hän kirjoitti: 

"Onpa kuitenkin paikkoja semmoisiakin, kuten Itä-Pohjanmaalla, missä miehet ja naiset elivät yksissä tuumin ja heillä oli totinen rakkauen jalostama vapaus molemmin puolin.

"Ja ainoastaan niitä perheitä hyvyys piirittää".


Heikin töistä, kirjoista ja keräysmatkoista

Valvoja-lehti 1.4.1890: "Heikki Meriläinen, suomalaisen kansanrunouden kerääjä, on tänä talvena lopettanut työn, jonka kautta koko Oulun lääni sen eteläisinä kulmaa lukuunottamatta, Venäjän Karjala Kiestingistä alkaen aina Repolaan asti ja saamelaisten asumus länsipuolella Pohjanlahtea on loitsujen ja taikojen puolesta tullut läpi läpeensä tutkituksi. Että koulunkäymätön talonpoikainen mies on osannut tälle alalle antautua ja niin väsymättömällä innolla asiansa loppuun ajaa, on niitä merkillisiä ilmiöitä meidän kansamme historiassa, jotka sen etevistä luonnonlahjoista todistavat."

***
Ensimmäinen keräystyö, johon Meriläinen ryhtyi, tapahtui nuoren suomenkielen tutkijan Oskar Lönnbohmin (Eino ja Kasimir Leinonvanhempi veli) kehotuksesta, kun tämän isä Andreas Lönnbohm oli kesällä 1877 ottanut Heikin apulaisekseen mittausretkille Lappiin. Muonionniskassa ja Enontekijöisissä sekä matkalla sinne ja takaisin oli hän pannut muistiin kirjakielelle outoja, murteellisia sanoja ja saanut niitä kootuksi noin 700.

Maanmittarin työt Meriläinen oppi käytännössä. Eino Leino toteaa teoksessaan Elämäni kuvakirja, että hänen tarkaksi ja vaativaksi luonnehtimansa isänsä saattoi jättää mittaustyöt Lapissa loppukaudesta pariksikin viikoksi Meriläisen vastuulle. 

"Meriläinen osasi ammatin yhtä hyvin kuin joku toinenkin, vaikka ei ollut siihen kuuluvia tietopuolisia tutkintoja suorittanut", Eino Leino toteaa.

Shamaanien saloja

Valvojan lehtikirjoitus jatkuu: Tämä ensimmäinen herätys tuskin kuitenkaan olisi sen suurempaa harrastusta Meriläisessä aikaansaanut, jollei omituinen sattumus olisi savannut hänen eteensä aivan uutta keräysalaa. Sotkamon kuuluisin poppamies Eera Valtanen sattui näet samana syksynä kerran yöpymään Meriläisen taloon. 

Miesten puhellessa tuli Lönnrot mainituksi, jolle Valtanen kehui saneellensa runoja 4 - 5 päivää perätysten. Enemmän ylpeili kertoja kuitenkin siitä, mitä ei ollut antanut. Lönnrot oli häneltä saanut ainoasti kylvetyslauluja ja muita turhanpäiväisiä, mutta paraat tiedot olivat hänellä vielä tallessa.

Meriläinenpä heti utelemaan näitä syntyjä syviä, joita Lönnrot ei ollut kirjoihinsa saanut ja hyvästi ryypyttelemällä hän saikin ne houkutelluksi ukolta. Tämän sattuman kautta oli Meriläisessä herännyt se ajatus, että Lönnrotin kokoelmia vielä voisi täydentää ja kun omasta havainnostaan tiesi, mitenkä läheisessä yhteydesä loitsut ja käsitemput eli taiat ovat, niin hän alkoi omaksi huvikseen myös viimeksi mainittuja kerätä ajatellen, että kukaties niitäkin kerran tarvitaan.

Erinomainen tilaisuus keräyksiin hänellä oli kesän aikoina Lapissa. Maanmittari Lönnbohmin apuna hän työskenteli vuosina 1878 ja 1879 Muonionniskassa ja Enontekijäisissä, v. 1880 Sodankylässä, Kemijärvellä ja Kuolajärvellä, v. 1881 Inarissa ja Utsjoella saakka. 

Työkunnissa ja kortteeripaikoissa hän vanhoja tietoja uteli käyttäen kaikkia mahdollisia houkutuskeinoja. Sillä vaikka hän usein työkumppaninsa ilmaiseksi tai vähästä palkasta puhumaan sai, kulutti hän toisinaan koko oman päiväpalkkansa kertojalle. Että hän koskaan saisi näitä kulunkejaan korvatuksi, sitä hän ei keräykseen ryhtyessään osannut ajatellakaan.

Kesällä 1880 tapasi hänet Suomalaisen Kirjallisuuden seuran stipendiaatti J. Mustakallio, joka otti osan hänen muistiinpanoistaan mukaansa ja neuvoi häntä työtä jatkamaan. Pian sen jälkeen lähetti Meriläinen ensimmäisen suuren kokoelmansa, joka sisälsi Lapista saatuja tietoja ja luultavasti myös taikamies Eera Valtasen kertomat salat.

Siitä alkoivat Heikki Meriläisen, "Taikojen ja loitsujen Lönnrotin" monet omat keräysmatkat kansan tietoaarteistojen perässä."

Sanojen seppä

Suur-Savo -lehti, nykyisen Länsi-Savon edeltäjä, julkaisi uutisen Korpelan Seppä -teoksen (Hinta 2:25.) ilmestymisestä keskiviikkona joulukuun 9 p:nä 1909. 

Uutisessa kerrotaan, mm. että teos on jatkoa Korpelan Tapani -teokselle. "Koruttomasti ja luontevasti tekijä kertoo tässä kirjassa maalaissepän taistelusta oman ja perheensä toimeentulon puolesta. Ilot ja surut tuossa taistelussa vuorottelevat. Usein menee synkkäänkin pilveen sepän elämän päiwä, mutta reipas seppä ei siitä masennu, vaan uskoo sitkeällä työllä ja uuraalla ponnistuksella saavansa paksutkin pilvet elämänsä taiwaalla lohkeilemaan..." 

Uutisessa kiitetään Heikin kielellistä ilmaisua, kuten öykkärimäisiä herroja arvostelevien "itsenäisten isäntämiesten ja pilantekoon nopsain renkimiesten wilkkaita sanasutkeuksia ja pilkkarunoja, joiden sattuvuudesta ja lukuisuudesta Meriläisen kirjat ovat entuudestaan jo tunnettuja. Kieli tässä kirjassa on oivallista. Puhdashenkisenä, tosi elämästä otettuna rahvaanelämän kuvauksena suositamme tätä teosta kaikille kansankirjailijoittemme ystäville ja warsinkin tuota elämää parhaiten tuntewalle maalaiswäestölle."

**
Uutinen, monissa lehdissä, mm: Wiipurin Uutisissa, perjantaina huhtikuun 20 p:nä, 1888:

"Saalita muinaisilta ajoilta. Tunnettu taikatemppujen tekijä, seppä Heikki Meriläinen Sotkamosta on nyt palannut terveenä ja raittiina Wenäjän Karjalasta, jonne hän heti joulun jälkeen warustettuna Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran antamalla matkarahalla lähti.

Saaliina kuuluu hän, kertoo Kaiku-lehti, muassansa tuoneen likemmä 600 taikatemppua ja loitsurunoa, 200 Kantelettaren runoa ja itkua ja yli 200 satua, sillä lailla rikastuttaen arwokkaalla tawalla tutkimuksia Suomen kansan elämästä ja uskonnollisista käsitteistä."

Hämäläinen-lehti, keskiviikkona helmikuun 13 päivänä 1889: 
"Wanhain loitsurunojen keräilyyn lähti joulun aikana seppä Heikki Meriläinen Sotkamosta Wenäjän Karjalaan. Yksityisestä kirjeestä, joka on lähetetty matkustavaisten kanssa Kellowaarasta Tammik. 16 p., julkaisee Kaiku seuraavan otteen: 

"Täällä olen vaivojeni perillä makoilemassa. Nyt olen Kellowaarassa Wenäjän Karjassa Repolan ja Ruotajärwen kautta kulkenut tuiskut. Ja nyt wiime wiikon kowat pakkaset owat lisänneet matkani waiwoja. Waan aina on woimia ollut tähteeksikin. Matkani tuloksista en wielä tiedä paljon sanoa muuta kuin hywin tyytywäinen olen saaliihini. Kun ahkerana olen, niin aina tuon tuostakin kultamuru kuokkani kärkeen kilkahtaa ja hetipä se nokkasen laukkuuni." Lehti kertoi, että Meriläisen matkan kustantaa Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Uusimaa-lehti, perjantaina marraskuun 27 p. 1908 kertoo Heikin uusimmasta kirjasta "Sattumuksia Jänislahdella". Arvostelija moitiskelee kirjaa, joka ei mielestään olut tekijän paraimpia. Kirjan pappia on mustattu liiaksi niin, ettei hänessä ole "yhtään valkoista karvaa", eikä inhimillisiä ja luonnollisia piirteitä. 

Kertomuksen vahvin puoli, kuten kaikissa Heikki Meriläisen julkaisuissa, on esitystapa. "Lauseet eivät wäsytä, ne pulpahtavat esiin siitä raikkaasta luonnonlähteestä, jonka werisuonet eivät koskaan ehdy eli kansankielestä. Tämä on kirjan ansiopuoli."

Uusimaa, perjantaina kesäkuun 4 p. 1909, ilmoitus tai mainos, reklaami:
"Heikki Meriläinen on mestari kuvaamaan elävästi. Käänteet oivallisia, pienimmätkin vivahdukset tulevat erittäin sattuvasti kuvatuiksi. Alituisesti tapaa aivan omantakeisia kuvia. Kieli on rikkaan rikasta ja lauserakennus niin puhtasti suomalaista ja samalla niin sujuvaa, että oikein ilokseen lukee sitä. Suoraan sanoen on kirja kieleltään ja tyyliltään kaikin puolin malliksi kelpaava." Nimim. Valvoja.

Liitossa 18. lokakuuta 1910 Lauri Merikallio kehuu kirjoituksessaan Heikkiä taikojen kerääjänä, joka innolla ja uhrautuvuudella on kerännyt tietoa alalta, jolta vain harvalla on ollut tietoa. Taikojen kerääjänä Meriläinen on kirjoittajan mielestä tehnyt maallemme vielä suuremman palveluksen kuin kirjailijan toimellaan.

Liitto kertoo 5.12.1910, että "Maamiehen jouluun on jo tullut kirjoituksia mm. Santeri Alkiolta, Ilmari Kiannolta ja Heikki Meriläiseltä". Muissa tuon ajan lehtikirjoituksessa mainitaan usein myös Kauppis-Heikki.



 
***