Heikki Meriläinen ei  arvannut  päätyvänsä  Sotkamon kirjastoon.  (Teos: graafikko Elsa  Sysser.)

Tuskin Minna Canth uskoi  koristavansa lentolaivan peräsintä. (Norwegian.)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Minnan salonki Kuopiossa oli paikka, missä vieraili nimekäs joukko kulttuurihenkilöitä ja vaikuttajia. 

Wikipedian listauksen mukaan salongissa kävivät mm: Juhani Aho, Kalle Aho, Pekka Aho, Hanna Asp, Hilda Asp, Emilie Bergbom, Kaarlo Bergbom, Gustaf Elias Bergroth, Pekka Halonen, Armas Järnefelt, Arvid Järnefelt, August Alexander Järnefelt, Eero Järnefelt, Elisabeth Järnefelt, Kasper Järnefelt, Kauppis-Heikki, Matti Kurikka, Ernst Lampén, J. H. Erkko, Eero Erkko, Eljas Erkko, Ruudi Erkko, Akseli Gallen-Kallela, Heikki Meriläinen, Aino Sibelius, Jean Sibelius, Venny Soldan-Brofeldt, K. A. Tavaststjerna ja Kuopion naisintelligenssi eli Canth + Selma Backlund, Betty Ingman, Lydia Herckman ja Elisabeth Stenius-Aarneenkallio.

Kuopion kaupunginkirjaston sivuilla on mainio osio nimeltä Minnan salonki. Laajan aineiston joukosta löytyy myös kirjeenvaihtoa, minkä joukossa on kolme Heikki Meriläisen kirjettä Minna Canthille vuosilta 1889 - 90.

Heikki näyttää ilahtuneen kovasti saatuaan kirjeen ystävältään Minna Canthilta, eikä sitä vastauksessaan toukokuussa 1889 peittele. Hän sanoo olleen vähällä, ettei olisi ilosta hyppinyt kuin kukkopoika. "Onhan ystävyys sen lajista tavaraa, jota kaipaa kaikkein kurjinkin olento. "

Heikki sivuaa kirjeessään mm. Minnan ja itsensä saamia palautteita. Hän toteaa kiitosten olevan kohottavia ja moitteiden tuntuvan pahalta. Kritiikkiä oli tiemmä tullut, molemmille. Heikki kirjoittaa: "Semmoinen on vielä maailma, että joka tahtoo hyvää tehdä, niin sen täytyy heittäytyä kaikkeen lokaan poljettavaksi."

Heikki kertoo, että kesäkuun keskipaikkeilla on hänen luonaan tulossa käymään neiti Lyydi  Stenbäck (LS oli Heikin kirjailijan uran inspiroija), joka matkustaa Kuopion kautta ja "varmaan aikoi käydä teitä tervehtimässä". 

Heikki houkuttelee Minnaa irrottautumaan matkalle Lyydin seuraksi. Teuvo Pakkalakin oli kuulema tulossa käymään Heikin luona juhannuksen edellä...

"On hauska sentään kuulla, että Korpelan Tapani (Heikin uusin kirja) teitä miellyttää", Heikki toteaa. ( Tututkin tapasivat teititellä toisiaan ). Hän haikailee vielä kirjeessään mm., että Kauppis Heikkiäkin olisi hyvä tavata.

Lokakuun lopulla 1889 Heikki on taas iloinen kirjeenvaihdon elpyessä. Hän kertoo, ettei ole  muilta töiltään lainkaan ehtinyt kirjantekemisen toimeen tarttua. Jouluun asti oli jälleen muita töitä tiedossa.

"Joululta taas lähen hiihtelemään Kalevan syntymäkankahia ( kansanperinteen ja taikojen keräysretki ) ja sillä tiellä menee kuitenkin maaliskuuhun. Siltä retkeltäni jos terveenä palaan, niin silloin vasta käännän sukseni Kuopioon päin."

Heikki toivoo, että Minna sattuisi tuolloin olemaan kotona ja pääsisi vähänkin irti muista toimistaan eli tulisi tilaisuus jutteluun. Heikki toivoo pääsevänsä silloin tulevana kevättalvena taas ystävänsä (ja varmaankin myös innoittajansa) tykö Kuopioon.

Kirjeessään Heikki toivoo myös, että hän ehtisi käydä toimeen uusimman kirjahankkeensa Pietolan tyttöjen kanssa. Hän kertoo, että vaikka tulevalla kirjalla ei olisi muuten merkitystä "meidän pienelle kirjallisuudellemme", hän soisi näiden yhdeksän orvoiksi jääneiden tyttöjen  tarinan tulevan tunnetuksi.

(Kirjalliset ja kulttuuripiirit taisivat olla tosiaan melko pieniä 1800-luvun lopulla ja uuden vuosisadan alussa, ainakin itäisessä ja pohjoisessa Suomessa. Useimmat kirjailijoistakin   näyttävät tunteneen toisensa.) 

 

Heikki rakensi vanhuuden talonsa Paltamon Peltoniemeen, Mieslahteen, Oulujärven rannalle.  Talo on säilytetty hienossa kunnossa.

"Iloiset Pietolan tytöt haastelevat kieltä, semmoista, jota heidän soisin juttelevan suuremmallekin kuulijakunnalle", Heikki maalaili kirjeessään. Pietolan tytöt olivat kirjailijan mielessä osoitus siitä, että naisilla on "kykyä ja kuntoa itsenäiseen elämään yhtä hyvin kuin miehilläkin".

Kirjeessä Heikki kertoi olevansa Kajaanin lähellä  Oulujärvellä kalastamassa, missä hän aikoi olla jäitten tuloon asti. Kalaa sai melkein mielikseen, mutta ilmat olivat lokakuun lopulla kovin kylmiä. Heikki lähetti terveisiä myös Minnan tyttärille Ellille ja Hannalle.

Kolmannessa Canthin arkistossa säilyneessä kirjeessään seuraavan vuoden elokuussa 1890 Heikki kertoo Minnalle kuulumisiaan. Tästäkin kirjeestä heijastuu, että uskonnollisuus oli edelleen lähellä Sotkamon miehen sydäntä. Niin näyttää olleen, vaikka Heikin lapsuuden kokemuksen ankaran körttiläisessä kodissa olivat olleet lähinnä kauheita.

Heikki kirjoittaa haluavansa käydä taas Kuopiossa ja muistelee Puijon rinteitä. Hän kertoo olevansa taas niin talonsa töissä kiinni, ettei oikein muuhun jouda. Tämä oli tyypillistä kuokan, kirveen, sepän vasaran ja kynän miehelle.

***
 

Muistolaatta Peltoniemen talon seinässä.

Maaseudun miehen oli perheelleen leipä tienattava ja enimmäkseen se oli otettava maasta, karjasta ja järvestäkin.  Epäonnikin tuli Heikille taloasioissa usein tutuksi, mikä vain teetätti töitä entistä enemmän. Kirjoittamiseen ei voinut keskittyä likikään silloin, kun olisi halunnut.

Kirjailijan töistä Heikki kyllä tienasi, varmasti myös runsaista lehtikirjoituksista, mutta niistä tuloista oli eniten apua vasta vanhuusvuosina. Kansanperinteen ja taikojen keräyksestä, koko siitä huimasta urakasta, taisi tulla lähinnä kulukorvauksia. Aikanaan Heikki sai sitten eläkkeen, jota puuhaamassa on mm. tuttu kainuulainen mies, nimeltä Eino Leino.

Heikin kirjeet Minna Canthille: Kirje 23.5.1889,  kirje 27.10.1889 ja kirje 13.8.1890.